Ekalla alueella, Liekkilän vasemmalla sisäänkäynnillä, oli kaksi kätköä. Ekasta meinasin työntää sen ohi, siinä oli joku vattupuska edessä ja aloin sitä siirtämään mutta jopa minä huomasin että Camo jo paikallistaa kätköä. Toisellekin se vähän niinkuin käveli vaan suoraan ja ilmaisi.

Oikeanpuoleisella sisäänkäynnillä vähän samanlainen tilanne, itse asiassa minä luulin että alue alkaa vasta katospylväiden kohdalla mutta eka jemma olikin vähän aiemmin, ihan kuten Elli oli sanonut "alkaa kukkapurkeilta". Kävelin siis ensin itse sen päälle. Camo oli menossa tosiaan jo eteenpäin mutta tekikin uukkarin jolloin minä Ellin kehotuksesta peruutin pois ja siitä lautarallin reiästä Camo hajun ilmaisi. Jatkettiin ja Camo lähti sinne minne oli ensin meinannutkin mennä ja alkoi kovasti nuuskia seinässä olevaa naulaa. Hirmuisen tarkasti se sitä nuuski ja lopulta asetti nenänsä sen toiselle puolelle. Jes! Olipa nämä hienot alueet, nopeatkin! Ja jo lähetyksissä Camo suotastaan veti alueille!

Sitten siirryttiin veteraanipuistoon. Meinasi käydä köpelösti: ekaa aluetta Camo lähti työstämään vähän huolimattomasti ja yritti pissata siihen just jemman viereen!  Mutta sillähän oli pöksyt, ja ehdin myös kieltää sitä - sitten tajusin että meneeköhän sen fiilis taas kun kielletään. No ei onneksi mennyt, aloitimme alusta ja nopeasti Camo tämän jemman paikallisti. Se missä se meinasi pissata jätettiin varmuuden vuoksi yrittämättä, mielestämme sillä ei ollut jemmasta hajua siinä vaiheessa kun kyykkäsi.

Vika alue oli tykki. Eka löytö tuli taas aika nopeasti, mutta sitten piti työstää mistä sen pääsee ilmaisemaan. Lopulta Camo löysi reitin ja pääsi omastakin mielestään tarpeeksi lähelle. Toiselle sitten alkoi ehkä jo vähän paras puhti olla pois mutta kun ehdotin Camolle että hyppäisi kivijalan päälle, se saikin hajupilvestä kiinni ja ilmaisi kivenkolossa olleen jemman ylhäältä päin.

Oikein mainio ja mainiosti mennyt treeni siis! Onpa tämä kivaa nyt kun viimeinkin koiralla alkaa olla itsevarmuutta ja motivaatio kasvaa ikkuhiljaa sen myötä.

Tosin se ei ole Suomessa asuvien ulkomaalaisten ongelma, koska eräässä rakennusalan tutkimuksessa katsottiin 14.000 ulkomaalaisen tulot ja kansainvälisen verotuksen "asiantuntija" Sari Wulff totesi: Ilmeisesti he maksavat verot kotimaihinsa.

Kajaanissa on nyt maalattu hienoja muraaleja talojen seiniin ja siitä kuvia alla. Kaikki Norjassa käyneet ovat kehuneet sikäläistä tapaa maalata talot kirkkain värein. Kesän, auringon ja kukkasten värein.

Meillä taas suositaan enimmäkseen marraskuun tai sitten maalarinvalkoista joka paikkaan. Itse kallistuisin enemmän Reidar Särestöniemen värimaailmaan, vaikka värisokea olenkin.

Jossain pk- seudulla maalattiin valtavat 1970- luvun kerrostalot uudelleen ja niissä oli maalattu ikkunoiden alle parvekkeita ja päälle katoksia. Hyvin vaatimatonta suomalaista, mutta ne elävöittivät kummasti noita kolosseja.

Kajaanissa oli muraaleja maalattu vain talojen umpipäätyihin, mutta voihan muuallekin maalata jotain viiniköynnöstä. Tai puu oksineen ikkunoiden väliin ja niillä kaunisvärisiä lintusia istuksimassa.

Suomessa pitää julkisissa rakennuksissa käyttää tietty prosentti taiteeseen ja sitten ostetaan jokin taulu, joka katoaa muutaman vuoden kuluttua varastoon.

Asuinalueilla varsinkin lapset tykkäisivät värikkäistä maalauksista. Koti olisi Reidarissa, Picassossa tai van Goghissa. Jäljentäähän saa, mutta ei väärentää!

Tuollainen auttaisi myös humalaisia ja osoitteensa unohtaneita vanhempia suunnistamaan kotiinsa, kuten hyvä esimerkkini todistaa.

Olin joskus Solidarność- aikaan kaverinin kanssa seikkailumatkalla Puolassa. Asuimme silloin Tukholmassa joten laivalla Gdanskiin, lentäen muutama päivä Varsovassa ja takaisin Gdanskiin. Stutthofissakin tuli käytyä tutustumassa saksalaisten pahuuteen ja Uniper- juttu todisti saksalaisten olevan ennallaan.

Lähdimme sitten Gdanskista käymään Sopotin musiikkikaupungissa. Olimme joltain trokarilta vuokranneet huoneet yhdestä yksityisasunnosta. Sopotissa sitten ilta kului tietysti laulun ja viinin merkeissä. Siihen aikaan tilaus yksi vodka tarkoitti aina koko pullon tuomista pöytään.

Kaverini lähti sitten paikallisen naisen kanssa taksilla jonnekin ja minä toisen naisen kanssa Gdanskin asunnolle. Vasta taksissa tajusin, ettei minulla ollut asunnon osoitetta, vaan se oli kaverin taskussa.

Muistin kuitenkin sen talon seinässä olleen patsas, jossa musta hevosen puolikas hyppää ulos talosta. Selitin sen ja hyvin löytyi! Muraalit toimisivat samalla tavalla.

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta nautin erittäin paljon siitä huomiosta, jota herätämme Körden kanssa, kun liikumme ulkona. Suurin osa jää tuijottamaan Kördeä, koska hän nyt vain on hieman valtavirrasta poikkeava ulkonäöltään. Myhäilen siinä vieressä ja nautin, kun voin olla se, joka miehen käsipuolessa kulkee. Tai pussailemassa, tai kädet takapuolella tai missä milloinkin.

Harvoin näkemisessä on se ikävä puoli, että kaikki käytettävissä oleva aika menee melkeinpä seksiin. Tai eihän se ikävää ole, kun voi touhuta seksikkään ja kuuman miehen kanssa, mutta ei siinä riitoja tai loukkaantumisia paljon selvitellä.

Juttelimme jonkin verran ikävistä asioista. Körde oli nyt suhteellisen zen työni suhteen. Hän vain pelkää todella paljon turvallisuuteni puolesta. Minä pelkään, että Körde hermostuu taas, kun lähden työreissuun.

Körden asuinkumppanieksästä puhuimme sen verran, että Körde tietää, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta hänen on vaikea erota lopullisesti. Tilanne tuskin ratkeaa lähiaikoina.

Körde sanoi, että hän on miettinyt, veisikö minut näytille kavereilleen ensi viikonloppuna. Se olisi kuulemma vaikeaa, koska sitten kaikki tietäisivät ja näkisivät meidät yhdessä. Kysyin, tarkoittaako hän, että hänen eksänsä saisi tietää meistä vai onko työni esteenä. Ei ilmeisesti kumpaakaan.

Vastaus oli ympäripyöreä kuten yleensä.

Pahoitin mieleni pariin otteeseen illan aikana. Omat epävarmuuteni puskivat pintaan ja tulin mustasukkaiseksi milloin mistäkin. Körde heitti myös yhden ulkonäkööni liittyvän kommentin, jota en olisi halunnut kuulla.

Tunnistin saman tien, että nyt Körde sanoi jotain, mikä tuntui pahalta ja mistä tuli ensimmäisenä olo, että kaikki on pilalla. Yleensä jään jumittamaan paskaan oloon enkä tiedä, mitä tapahtuu.

Tuumailin hetken ajatuksiani ja tilanteita ja huomasin, miten helposti epävarmuuteni värittää toisen sanomiset ja tekemiset pahemmaksi kuin ne oikeasti ovat. Tiedän myös, että nälkäisenä ja väsyneenä minun ei kannata tehdä mitään lopullisia päätelmiä mistään.

Mutta onhan se selvää, että olen ottanut pahasti osumaa Körden ailahtelevaisuudesta ja välirikoistamme. On vaikea luottaa ja uskoa, että riitän tällaisena kuin olen. Mutta en oikein voi muutakaan olla. Ja jos Körde haluaa jonkun toisen, se on varmaan hyvä niin.

Körden kainalossa oli niin ihanaa pötkötellä ja kuunnella Isac Elliotia, että meinasin välillä alkaa itkeä. Tuntui samaan aikaan niin jäätävän hyvältä, ja sitten heti perään aloin odottaa seuraavaa pommia. Intuitio ja kaikki sisälläni sanoo, että se tulee.

Aina sanotaan, että pitäisi elää tässä hetkessä. Herkälle ihmiselle se tarkoittaa sitä, että tänään on sairaan kivaa ja huomenna joku kuolee tai tapahtuu jotain pahaa. Että hyvistä hetkistä on otettava joka sekunnista kaikki irti, kun mikään ei koskaan kestä. Se ahdistaa ja tunteet vyöryvät hallitsemattomasti päälle.

Mutta. Olen niin onnellinen ja kiitollinen eilisestä, viime yöstä ja tästä aamusta. Ja siitä, että elämässäni on tuollainen hullu, hiton kuuma ja ristiriitainen mies.

Ihan parasta oli nukkua Körden kainalossa ja tuntea vahvat käsivarret ympärilläni. Ja kun Körde halaa ja sanoo, että hänelle tulee aina niin valtava suojelunhalu minua kohtaan. Se on jotain superkiihottavaa.